…tuossa tuokiossa olen tarpomassa ylös rinnettä. Polun oikealla puolella sijaitsevan aitan takaa kuuluu iloisia huudahduksia ja juoksun töminää. Äkkiä sieltä ryntää vilkkaasti elehtivä poika. Hänen takanaan rynnistää vaaleahiuksinen tyttö äänekkäästi nauraen. Poika pujottelee edellä ja kiipeää nopeasti aitan vintille vievät portaat. Hän syöksyy ovesta sisälle, nojaa kaikin voimin ovea vasten, joten tyttö ei saa avatuksi sitä. Hetken tämä takoo ovea, sitten hän huudahtaa: - Kyllä minä vielä saan sinut kiinni! Hei, hän huikkaa toisille lapsille. - Aletaan alusta, Veikko lähti pois pelistä! Hän perääntyy ovelan näköisenä ja laskeutuu portaiden juurelle, johon jää odottamaan.
Kohta aitan ovi raottuu ja pörröinen pää työntyy siitä varoen. – Enkä lopettanut, se sanoo. – Aletaan alusta vaan, olen kiltti.
- Vannotko? tyttö portaiden juurella vannottaa.
- Joo joo! Poika virnistää ilkikurisesti ja laskeutuu alas.
Lapset kerääntyvät piiriin.
- Kuka ensimmäisenä kiertää pikkuaitan, pääsee linnapallon aloittajaksi, määrää Anni.
– Lähdetään tämän kepin takaa. Hän asettaa oksanpätkän maahan.
Minäkin innostun. Ryntään aitan eteen, valitsen paikkani ja odotan. Pentti ei sano mitään, hän jää päätään pudistellen katsomaan. Anni laskee lähtöluvut ja kaikki ryntäävät matkaan, minä muiden mukana. Jalat lentävät ja hetkessä olen keulilla. Aitta on nopeasti kierretty ja huohottaen istahdan odottamaan toisten joutumista. Yllättäen Martta julistetaankin voittajaksi ja hän saa jäädä lyöjäksi, toiseksi tullut Veikko nostattajaksi. Pettyneenä hiivin kääpiön ja Pentin luokse. Kääpiö murahtelee, mutta Pentti sanoo ystävällisesti: - Etkö sinä taaskaan muistanut, etteivät ne näe sinua?
Niin, nyökkään. Niin, eiväthän ne minua huomaa, eivät pysty… Sitten hoksaan ihmetellä: - Miten minä voin nähdä teidät ja te minut, kun noiden kanssa se on vain yksisuuntaista?
- No… Me ollaan tavallaan sinulle välikappaleita, eräänlaisia kanavia, joiden kautta saat tämän yhteyden, Pentti selittää.
Puhahdan ja asetun seuraamaan pelin kulkua. Kääpiö kertoo leikin olevan nimeltään linnapallo, kolmesta kopista pääsee syöttäjäksi tai lyöjäksi.
Aikansa lapset jaksavat keskittyä pelaamiseen, sitten yksi jos toinenkin hakeutuu vatukkoon ja häviää sen sisään.
- Hei, kuka uskaltaa syödä vattuja riihen luota? huudahtaa äkkiä Anniksi kutsuttu.
- Hui kamala, en minä ainakaan! Tummatukkainen tyttö kääntyy rajusti poispäin. – Sinnehän on heitetty ruumiinpesuveet, kalmoveet!
- No jos sitä ajatellaan, niin miten uskallat tässä ison aitan luona leikkiä? Etkö muista, että sen alla sanotaan säilytettävän kalmavaatteita! härnää Veikko sisartaan.
Anni kantaa leveää lautaa kiven päälle, Esteri asettuu laudan toiseen päähän ja tytöt ryhtyvät hyppäämään vuorotellen. Esteri rämäyttää jalkansa voimalla lautaan ja Anni pompahtaa korkealle ilmaan. Hän kirkaisee ja ottaa vuorostaan ilmasta vauhtia saadakseen ystävänsä kimpoamaan vielä korkeammalle.
Minua naurattaa. Tuotahan mekin leikimme, lempilautaa. Samat leikit ovat siis säilyttäneet taikansa kautta aikojen. Sitten joku tytöistä sieppaa maasta jotain ja heittää sen ilmaan. Pääskynen koukkaa alas ja sieppaa sen nokkaansa. Toisetkin rupeavat heittelemään. Tarkennan katsettani. Höyheniä! Lapset nakkelevat höyheniä ilmaan ja pääskyset sieppaavat ne ja vievät pesäänsä. Innoissani ryntään mukaan, tartun höyheneen ja heitän, heitän, heitän…
Rämähdys karkotti linnut, höyhenet ja kaiken muun. Avasin silmäni. Olin heittänyt päiväkirjan tiileistä ja laudoista kootun kirjahyllyn päällä olevan peltirasian kylkeen ja se piti kovaa ääntä lattialle lennähtäessään. Miten ne tytöt olivat nyt nuorempia kuin aikaisemmin? pohdin. Ajalla ei tainnut olla suoraa linjaa?
Pirtistä kuului kimakka ulvonta. Hilla oli rytistänyt lehden, jonka reunamilla luki Vilnalla repii hermoja ja Taimi oli ryöstämässä raivoisasti sitä hänen käsistään. Hän oli tallentanut siihen muiston hetkestä, jolloin äiti oli tympeissään tuumannut, miten hänellä repikään hermoja. Myöhemmin, kirjoitusvirheisen merkinnän löydettyään, äiti oli kertonut olonsa huomattavasti parantuneen.
Valutin menneet soppeen ja kampeuduin portaille. Normaali päivä siis jälleen odotettavissa.
