Hänestä vähän vanhempi tyttö on saanut liitetyksi aisat rekeen. Hän tarttuu suitsiin, istahtaa reen etuosaan ja maiskauttaa suullaan.
- Äkkiä! huudahtaa Pentti ja kiskoo minut mukaansa.
Juoksemme kilpaa ja ennätämme juuri ja juuri hypätä kahden reessä olevan ison rautasaavin viereen polvilleen, ennen kuin hevonen kiskaisee taakkansa liikkeelle. Lumi suhisee jalasten alla, reki natisee ja roksahtelee. Saavi meinaa kaatua, mutta kuski estää sen asettamalla kätensä takaviistoon kiinni siihen. Myötämäessä hevonen porhaltaa keveään juoksuun. Reki huilailee jalasten alle jääviä jäisiä möykkyjä ylittäessään, saavit heilahtelevat paikkaansa etsien ja virnistelemme Pentin kanssa toisillemme silkasta mielihyvästä.
Järvelle päästyä hyinen viima tuprauttaa lumipöllyn kasvoille. Vetäisen anorakin hupun syvemmälle silmilleni, Pentti pitelee kaksin käsin korvillaan töröttävää karvalakkia, mutta kääpiö nauttii kaikesta täysin siemauksin. Näkee, ettei se ole ensimmäistä kertaa moisessa tuiverruksessa.
Jäällä näkyy merkkiviitta, jonka viereen on isketty pitkävartinen petkel pystyyn. Kuski vetää toisen ohjaksen kireämmälle ja tottelevaisesti hevonen rupeaa kiertämään paikkaa.
- Ptruu! Ptruu, pysähy siihen! tyttö komentaa ja hevonen pysähtyy pärskähtäen.
Tyttö hyppää reestä, tarttuu petkeleeseen ja rupeaa hakkaamaan sillä avantoon kehittynyttä katetta. Teräase puhkaisee jään ja reiästä purskahtaa vettä. Tyttö hakkaa, kunnes avantoon on murskaantunut sangon mentävä aukko. Hän täyttää saavit jäähileisellä vedellä ja kiinnittää sitten sangon sangastaan toisen saavin korvaan ja antaa sen vajota veteen suuta myöten. Ymmärrän, että tarkoitus on hillitä veden loiskumista. Noinhan äiti ja isäkin tekevät vesikelkalla hetteestä vettä kuljettaessaan.
- Parasta, että siirrytään vähän kauemmaksi noista saaveista, ellei haluta jäistä kylpyä, murahtaa kääpiö ja siirrymme seisomaan liistereen kannoille. Vesireessä ei ole laitoja, joten meidän on pysyteltävä kumarassa voidaksemme pidellä reunoista kiinni.
Rinteen alla kuski hyppää kyydistä reen sivulle. Mekin siirrymme kävelemään, sillä emmehän toki halunneet lisätä hevosen jo ennestään raskasta kuormaa, vaikkei se välttämättä mihinkään vaikuttanutkaan.
- Miten ne kesällä saavat vettä? tiedustelen Pentiltä. Tämä nyökkää kääpiöön.
- Saavia kannetaan tietysti korennolla. Korento pujotetaan saavin korvien läpi ja molemmissa päissä olevat nostavat sen olkapäilleen. On osattava kulkea tasaisesti, ettei vesi loisku. Rinteessä joutuu välillä pysähtymään, henkeä vetämään... Eläimille saadaan vettä riihen ja navetan välisestä Pojan kaivosta.
- Pojan kaivosta? Miksi sen nimi on Pojan kaivo? hämmästelen, mutta muistan sitten, että äiti on kertonut siitä joskus. Perimätietona kulki oletus, että joskus joku poika olisi siihen hukkunut. – Tai tiedänhän minä, ehätän heti perään ja kerron saman tien Pentillekin.
Pihaan päästyä kuskin tummat hiukset hulmahtavat, kun hän silpaisee huivin pois hetkeksi ja sitoo sen sitten tiukemmin korviensa suojaksi.
- Anni, tulehan kaveriksi nostamaan! hän huutaa navetan sisällä touhuilevalle tytölle. Sisarelleen, päättelen.
Tämä tulee ja yhdessä he kantavat veden muuripataan ja kun se on täysi, nostavat toisen saaveista karjakeittiöön ja tyhjentävät reessä olevan siihen. Tummatukkainen kääntää hevosen ja lähtee uudelle reissulle.
- Muista tullakin sitten riisumaan valjaat, hän muistuttaa Annille. Tämä nyökkää ja punaltaa sitten päätään.
- Saisit sinä jo opetella itsekin tämän valjastamisen, turhaan sitä hevosta pelkäät, näethän, ettei se muillekaan mitään tee.
Hän puhuu kuitenkin kuuroille korville, sillä kuski napauttaa suitsilla kevyesti hevosen kylkiin ja ohjastaa sen myötämäkeen.
Minua rupeaa palelemaan, joten kiedon käteni ympärilleni, tärisen.
Siitä asennosta havahduin, näin peiton roikkuvan sängyn reunan yli ja vetäisin sen helpottuneena korvilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti