Pankista siirryttiin satamaan, jossa kapteeni ja perämies esittelivät höyrylaivaa, minkä jälkeen rintaan kiinnitettiin valkoinen ruorikoru, jossa komeili isoin kirjaimin laivan nimi, S/S. ARIADNE.
Kaikki uudet asiat täyttivät aivot vähitellen piripintaan eivätkä ne jaksaneet loputtomasti pysytellä vastaanottavaisella mielellä. Niinpä seurasin lopulta koneellisesti toisten jäljessä, osaamatta enää sen suuremmin kiinnostua jäätelöstäkään, jota satamasta päästyä tarjottiin. Totesin vain lakonisesti, että hyvää oli.
Illalla Messuhallissa järjestetyssä lastenjuhlassa oli vieraana eläkepäiviään viettävä Markus-setä, joka muun ohjelman lomassa haastatteli Hyrynsalmelta matkanneita Elviä ja Perttiä, kyseli heiltä matkan tuntemuksista ja siitä, miten pääkaupunki poikkesi kotioloista.
- Kertoisitteko meille vielä, mikä teitä täällä pääkaupungissa kaikkein eniten kummastuttaa? hän kysäisi lapsilta esittelyjen jälkeen.
Elvi ja Pertti miettivät. Sitten Pertti rohkaisi mielensä. Hän vastasi reippaasti oudoksuvansa valojen määrää ja kirkkautta.
Markus-setä nyökytteli. - Ja nyt on vielä nuo jouluvalot kaduilla lisäämässä sitä valomäärää, hän täydensi. - Siellä sinun kotonasi ei ole sähköjäkään, mikäli oikein olen ymmärtänyt? Miten lie sitten sen puhelimen kanssa? Sitäkään ei vielä sielläpäin taida joka mökissä olla.
Pertti pudisti päätään. - Ei ole sähkölamppuja... Lähin puhelin on seitsemän kilometrin päässä…
Setä kääntyi Elvin puoleen. - Entä mikä sinua ihmetyttää, tyttöseni?
- Minusta on niin outoa kun autoja on ihan kamalasti, tyttö paljasti.
- Niin, kyllähän täällä varmaan on paljon enemmän liikennettä mitä siellä kotipuolessa... Oudoltahan sen täytyy tuntua, Markus-setä myönteli ja rupesi sitten jutustelemaan leppoisasti lastenohjelmista tutuksi tulleeseen tyyliinsä. Viimein, kun joululahjoista tuli puhe, mainitsi hän ainakin kolme lahjaa, jotka jokainen, lapsikin, voi antaa lähimmäisilleen, vaikka ei sitten mitään muuta annettavaa olisikaan. Ne olivat ystävällisyys, hyvä hymy ja kohtelias käytös. Siihen minunkin oli helppo yhtyä täysin sydämin, vaikka tiesinkin, että minusta itsestäni nuo mainitut asiat olivat joskus hyvinkin kaukana...
Kun setä vielä lopuksi esitti toivomuksenaan, ettei Tarva vain ilmoittaisi hänelle, miten nimikkopossu PP:n päiville kävisi näin joulun alla, hörähti yleisö nauruun. En voinut käsittää, miten se voikin nauraa sellaiselle asialle. Säälitti jo valmiiksi possuparka, jota meidän oli seuraavana päivänä määrä käydä tervehtimässä ja jonka päivät mitä ilmeisimmin olivat luetut.
Juhlan lopuksi Tarva ojensi reissussa mukana olleelle kirkkoherra Kaukolle presidentin lahjan jollekin tuntemattomalle rajaseudun lapselle annettavaksi. Mitä siinä oli ja kuka sen sai, sitä en varmaan ikinä saisi tietää, mutta sehän olikin osoitettu nimenomaan tuntemattomalle rajaseudun lapselle…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti